Kolumni: Pekka Mattila, Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston vieraileva markkinoinnin professori
FAKTA 1/2012
Monet legendaariset huumorisarjat kierrättävät yhtä ja samaa sketsiä vuodesta toiseen. Miltei jokainen yli 35-vuotias suomalainen muistaa ne lukemattomat kerrat, joina häiritsevästi käyttäytynyt Vesku sai Hannele Laurin käsilaukusta. Toisteisuus oli hauskaa.
Kulttuurintutkija Vladimir Propp osasi purkaa kaikki venäläiset kansansadut 31 funktioon, alajuoneen, jotka toistuivat saduissa miltei identtisinä. Kaikki tarinat noudattivat lopulta samoja kaavoja. Proppin oivalluksia on sittemmin hyödynnetty varsinkin elokuvatutkimuksessa.
Toisteisuus ei rajoitu ikävä kyllä televisiosarjoihin ja kansansatuihin. Se on totista totta myös monissa organisaatioissa ja ryhmissä. Erityisen tavallista se on – kenties yllättäen – huipun tuntumassa, johtoryhmissä. Kaikki tekemiset on pelottavan vaivatonta palauttaa joukkoon tuttuja yhä uudelleen toistuvia kaavoja.
Ikävä totuus on, että monessa organisaatiossa tärkeimmät avainhenkilöt viettävätkin tuottamattomimmat hetkensä yhdessä. Kymmentä hyvää ja yhtätoista kaunista päämäärää palvelemaan perustettu johtoryhmä taantuu pelottavan helposti pelkäksi seremoniaksi.
Seremoniaryhmässä muoto on yhä jäljellä, ja sisältö on näennäisesti kunnossa, mutta funktio uupuu. Johtoryhmästä on tullut kyräilevä edunvalvontaelin ja välinpitämätön kumileimasin jo ennalta päätetyille asioille.
Kiusallisen usein johtoryhmät saavat eteensä päätösesityksiä, jotka kaikki tietävät kupliksi. Paavo ja Penttihän sopivat asian jo ennakolta kahdenkeskisessä tapaamisessaan, ja muilta kysytään enää kohteliaisuuden vuoksi. Toisinaan taas jahkailu on jatkunut pitkään ja jäljellä on enää yksi vaihtoehto. Ajautuminen lavastetaan kuitenkin johtoryhmätason jämäkäksi päätökseksi.
Lue lisää FAKTA-lehden 1/2012 sivulta 38.
0 comments:
Post a Comment